perjantai 8. marraskuuta 2019

pussukka/kukkaro

Halusin harjoitella ompelua kokonaisuudessaan, joten päätin tehdä myyjäisiin erilaisia pussukoita joita voi käyttää asioiden säilyttämiseen tai kukkaron.

Ajatuksenani oli tehdä pieniä pussukoita, jotka täten mahtuisi esimerkiksi mukaan laukkuun.
Valitsin siis pussukan leveydeksi 15cm ja korkeudeksi 10cm.





Aloitin leikkaamalla kaksi 17cm x12cm palaa valitsemastani kankaasta ja sen jälkeen valitsin sopivan vuorikankaan, josta leikkasin samanlaiset palat.




 Halusin pussukkaan vetoketjun, sillä siten sen saisi helposti auki ja kiinni, eikä sieltä tippuisi mitään. Ompelin myös vetoketjun päihin kangaskappaleet, jotta se näyttäisi siistimmältä. Mikä tarkoittaa sitä, että vetoketju ei voi olla yhtä leveä kuin pussukan leveys. Leikkasin vetoketjusta siis 13cm pitkän.  Sitten leikkasin kankaasta pienet palat vetoketjun päihin niin että molemmista palista tuli 1cm pituutta lisää vetoketjuun. Nyt vetoketju saman pituinen kuin pussukan leveys, eli 15cm.




Pussiin voi myös ommella sivuun pienen lenkin, niin että siihen saa esimerkiksi hihnan tai sen voi laittaa avaimiin. Kokeilin sitä pariin pussiin. Leikkasin 2cmx3cm kokoisen palan kankaasta ja silitin ensin palaan keskitaitteen, minkä jälkeen avasin taitteen ja  taitoin sekä silitin palan reunat keskitaitteeseen. Sitten taitoin kappaleen vielä keskeltä ja ompelin molempia reunoja pitkin. Lopuksi sujautin D-lenkin palan läpi.




Aloitin palojen yhditämisen ompelemalla päälliskankaat vetoketjuun ja sen jälkeen vuorikankaat vetoketjun toiselle puolelle, niin että vetoketjun saumavarat jäävät piiloon.



Jos halusin pussukkaan lenkin sivulle, kiinnitin sen nuppineuloilla tässä vaiheessa pussukkaan.
Sitten ompelin pussukan niin, että ompelin vuoren ja päällikankaan saumat erikseen ja kankaiden oikeat puolet vastakkain.  Jätin kuitenkin vuoren pohjalle pienen reijän, jotta sen pystyi kääntämään oikeinpäin.

Tässä vaiheessa kokeilin kääntää työn oikeinpäi ja tarkistin, ettei siinä ole virheitä. Sen jälkeen käänsin työn uudestaan väärinpäin ja ompelin pussukkaan siistit kulmat. Kiinnitin nuppineuloilla pussukan sivu ja pohja saumat vastakkain kulmasta. Sitten mittasin pohjasauman kulmasta sentin ja laitoin merkin. Sitten ompelin suoran viivan, niin että kulmasta tulee pieni kolmio. Sen jälkeen käänsin työn oikeinpäin ja ompelin vuoren reijän kiinni. Kulmat tekevät pussukasta siistimmän ja yhtenäisemmän.




Love, Iiris

Viimeisin postaus

Hoodie for the days you want to relax (english post)

Hello :)      In this post  I would like to show you all a hoodie I designed and made. I recently fell in love with Koi fish. This species i...