keskiviikko 19. toukokuuta 2021

tekstiili- & muotialan yrityspäivä

 Osallistuimme koulun kanssa kuuntelmaan Suomen Tekstiili & Muoti ry:n järjestämää yrityspäivä tapahtumaa. Siellä eri esiintyjät kertoivat yrityksistään ja toiminnastaan. 

 

Népra

Ensimmäisenä Anna-Mari Niutanen kertoi uheiluvaate yritys Néprasta. Hän sekä Essi Enqvist ovat yrityksen perustajia. Anna-Mari Niutanen on myös Népran toimitusjohtaja ja tuotemerkin luoja. Essi Enqvist on myös designejen luoja. Lisäksi Népraan kuuluu kestävän kasvun luoja Elsa Ahlfors ja erinomaisen asiakaspalvelun takaava Aino Haunia. Niutanen ja Enqvist saivat vuonna 2015 idean kehitellä urheiluvaate brändin, jossa käyttäjä tuntisi olonsa hyväksi ja mukavaksi, mutta tuotteiden valmistus olisi kuitenkin armollinen luonnolle ja sen varoille. Vuonna 2020 yrityksen tuotto oli  456 778€. 

Népran tuotteet rakentuvat kolmesta kulmakivestä: tuotteiden mukavuus ja istuvuun, minimalismi ja yksinkertaisuus sekä eettinen valmistus. Niutanen kertoo, että vastuuntuntoiselle yritykselle on tärkeintä on olla tietoinen siitä, että on itse osa ongelmaa ja Népra toimii vahvasti tämän periaatteen mukaisesti. Sillä mikään vaatebrändi ei tue 100% kestävyyttä ja kestävää kehitystä.  Népra uskoo, että läpinäkyvyys on avain vastuunottoon. 


Népran urheiluvaatteet tulevat myös läheltä. Kamilla on Népran virolainen valmistaja kumppani ja hän on ollut yhteistyössä Népran kanssa alusta asti.

Lazywear on yksi Népran mallistoista. Tämä mallisto on kierrätetyistä materiaalista ja ne valmistetaan suomalaisessa Pure Waste nimisessä yrityksessä. Mallisto on 100% kierrätetty ja jo vain yksi vaate säästää tuhansia litroja vettä. Népra tekee myös yhteistyötä Printscorpion / Aitoo , Tuotenauhan (Lahti), Inkan (Killinkoski) ja Sukkamestareiden (Yöjärvi) kassa.  He auttavat mm. tekstiili printtauksen, nyrkkeilysäkkien, tuotemerkkien, nauhojen sekä sukkien valmistuksessa.

Népralle on tärkeää, että heidän tuotteet ovat tehty hyvin istuviksi ja parhaalla mahdollisella laadulla. Brändi arvostaa mukavuutta, kestävyyttä ja suorituskykyä. Kaikki tuotteet ovat kehitelty ja valmistettu niin, että ne sopivat aiemman valikoiman kanssa. Ensisijaisesti Népra valitsee aina kierrätysmateriaalit. He käyttävät tuotteissaan kierrätettyä polyamidia (ekonyyli). Se on tehty meristä ja kaatopaikoilta kerätystä muovista. Kuluttajilta ja muilta alan yrityksiltä kertyvästä muovijätteestä tehtyä polyesteriä käytetään myös Népran tuotteissa. Lazywear mallisto on valmistettu kierrätetystä puuvillasta sekä polyesteristä ja melkein 60% yrityksen totteista on valmistettu kierrätetyistä kankaista

Lisäksi Népralla tehdään tuotteissa pienissä erissä, niin että tuotteita valmistetaan vain sen veran kun on kysyntää, eikä tule ylimäärästä jätettä. Népralle on tärkeää, että asiakkaat tietävät mistä tuotteen hinta koostuu ja he haluavat pitää hinnan reiluna, niin että se tukee eettisyyttä. He eivät halua tuottaa luonnon tai ihmisten kustsnnuksella, mutta eivät myöskään halua asettaa yli korkeita hintoja asiakkaille. Népralle on myös tärkeää, että ompelioiden tulot ovat oikeudenmukaiset.

Hyväntekeväisyys on myös tärkeää Népralle. 50 senttiä jokaisesta ostetusta tuotteesta lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. He tekevät yhteistyötä neljän eri hyväntekeväisyysjärjestön kanssa yhdestä tuotteesta 12.5 senttiä menee hyväntekeväisyyteen.

Mallistot on tehty ajattomiksi ja yksinkertaisiksi niin, että ne sopivat myös muiden merkkien ja brändien kanssa ja säilyvät pitkään. Népralla suunnitellaan kaikki vaatteet niin, että kankaista jää mahdollisimma vähän hukaan ja hukkapaloista tehdään hiuslenkkejä. Anna-Maria Niutanen kertoo, että Népra luotiin, koska he halusivat luoda yrityksen, mikä muuttaisi tapaa tehdä bisnestä niin, että se olisi ihmiskunnalle ja ympäristölle parempi .


Porin Villa ja Peite Oy

Porin Villa ja Peite Oy on vuonna 1929 perustettuyritys, jossa valmistetaan  patjoja, tyynyjä, peittoja ja petauspatjoja laadukkaista ja puhtaista luonnon materiaaleista.

Heillä on yrityksensä alkuajoilta mainos, missä sanotaan: Kun hankite vuodevaatteita on viisasta verrata ensiksi laatua, toiseksi hintaa ja kolmanneksi valikoimaa, niissä on eroa. Ville Viinikka kertoo, että tämä mainos pätee yhä. On tärkeinä, että tuotteen laatu on ykkösluokkaa, eli se kestää pitkään hyväkuntoisena ja toimii käyttötarkoituksessa moitteettomasti. Kuitenkaan tuotteen hinta ei saa olla naurettavan suuri, vaan sen pitää olla järkevä, niin, että asiakkaalla on varaa tuotteisiin. On myös tärkeää, että yrityksellä on hyvä valikoma tuotteita, sillä asiakkailla on erilaisia mieltymyksiä ja tarpeita. Mitä laajempi valikoima, sen paremmin saavuttaa asiakkaat ja heidän tarpeensa.

Porin villa ja peite aloitti projektin nimeltä Sydänprojekti: Suomivilla. Sen tarkoituksena olisi vähentää lampaanvillan päätymistä jätteeksi. Tällä hetkellä yli 50% suomalaisesta lampaanvillasta päätyy jätteeksi. Oy:llä on ollut 4 vuoden tuotekehutys ja vuodesta 2020 lähtien kaikki lasten tyynyt ja peitot valmistetaan Suomivillasta. Sen on ranskalaiseen villaan verrattuna n. 15% kalliimpaa.

Viinikka kertoo, että seuraamalla uusimpia ja suosituimpia tämän hetken trendejä, saavuttaa paremmin asiakkaat. Esimerkkejä tämän hetkisistä trendeistä ovat: kotimainen tuotanto ja raaka-aineet, vastuullisuus ja ekologisuus tuotannossa sekä kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tämä ovat asioita mitä asiakkaat arvostavat tällä hetkellä.


TamSilk

Vuonna 1925 perustetun vaatemerkki TamSilkin liikevaihto vuonna 2020 oli 2.7 miljoonaa euroa. Heidän henkilöstöönsä kuuluu 40 henkä.Tamsilkin tuotanto on vastuullista ja kotimaista ja kaikki mahdollinen työ ostetaan suomesta. He TamSilkillä kokevat, että työllistyminen on yhteiskunta vastuuta ja että vastuullisuus on enemmin prosessi kuin päämäärä.

TamSilkin tavoitteena on palauttaa kotimainen tekstiiliteollisuus Suomeen. Suomessa on mahdollisuus kasvaa ja tehdä kannattavaa liiketoimintaa tekstiiliteollisuudessa. Toinen heidän tavoitteistaan on kavu, he haluavat olla tunnetuin ja suurin tekstiiliteollisuus 5 vuoden sisään.

Yksi TamSilkin keno saavuttaa tavoitteensa on markkinointi. Heidän sanoin se ei ole synti, vaan elinehto.Ensimmäisenä Tamsilk haluaa valita jakelukanavansa uudestaan. Vuonna 2020 he luovuttivat ketjuliikkeissä jälleenmyynnin ja verkkokauppa kasvoi 45 tuhannesta 1.15 miljoonaan. Myös tehtaanmyymälä kasvoi 26 tuhannesta 316 tuhanteen.  Tamsilk haluaa jatkaa markkinatutkimusta ja oppia tunnistamaan eri brändien asiakkaat sekä välineet kohdennettuun mainontaan. Tamsilk haluaa kehittää tehokkaat digimarkkinakanavat sekä parantaa verkkokaupaa yhä edelleen ja hyödyntää omaa tuotantoa kuten MVP:tä ja Lead time:a. Tämän hetkisiä haasteita TamSilkillä ovat pääoman sitoutuminen tuotantoon ja sen rasitus kassaan, tilan puute, koronan luoma epävermuus ja suhdannevaihtelut sekä mahdollinen liian kova vauhti.

TamSilkillä tärkeitä osaamistarpeita ovat teollisuusompelu ja monipuoliset kädentaidot, digitalisaatioon liittyvä syvä osaaminen ja ymmärrys sekä myynti, asiakaspalvelu, markkinointi ja niiden ymmärtäminen kokonsiuutena. Ennestää opittuja asioita TamSilkillä ovat mm. iosje pätöksien tekeminen nopeasti ennemmin kuin hitaasti vaikka se onkin kipeää. Ammattilaiselta ostaminen kannattaa vasta sitten kun on varaa. Sitä ennen kannataa tehdä itse. Säännöllinen suunnan arviointi takaa sen, että yritys estenne eikä jää paikoilleen. On myös tärkeä huomata, että on vain omia virheitä ja että jokaisella alalla on vääriä uskomuksia.


Vaatepuu

Vaatepuu vuokraa ja myy käytettyjä vaatteta. Se on vuonna 2013 perustettu yritys jolla on viisi toimipistettä eri puolilla Suomea. Kaksi niistä on omia ja kolme ovat franchichingia. Vaatepuu vertaa itseään kirjaverkostoon mikä toimii sekä verkossa että kivijalkaliikkeessä. Vaatepuulle ominaista on yhteistyö, vaikuttaminen sekä alan eteenpäin vieminen. 

Vaatepuun arkeen kuuluu vahvasti asiakaspalvelu, sosiaalinen media, yhteydenpito sidosryhmiin ja suunnittelijst, roudaaminen, caateiden etsiminen ja postitus, höyryttämistä korjaamist ja piippaamista sekä lainaamon ja verkkokaupan ylläpito. Vaatepuun henkilökunta on tunnettua heidän luontesita ja avuliaisuudesta ja vaatepuulla itse kerrotaan, että asiakkaat ovat mitä ihanimpia. 


Touchpoint

Touchpoint on suomalainen vastuullisten työvaatteiden toimittaja. Se on edelläkävijä tekstiilien kietotaloudessa. Yritys on perustettu suonna 2008 ja vuonna 2020 se yhdistyi Domino Workweariin. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2019 14 miljoonaa euroa. Yrityksen suurin omistja on Resteri -Pohjoismaiden ensimmäinen poistotekstiilikeskus. Touchpointin tavoitteena on vastuullisempi ja kiertotalouteen pohjautuva tekstiiliteollisuus. He yhdessä kumppaneidensa kanssa haastavat nykyisiä työvaatealan toimintamalleja.

Toucpointista erilaisen työvaatetoimijan tekee vastuullinen suunnittelu ja laaja valikoima ympäristöystävällisisä tuotteita, toiminnalliset, kestävät ja laadukkaat työvaatteet sekä take-back ja tekstiilikierrätys oman laitoksen kautta. 

Erilaisa Touchpointin vastuullisia tekoja vuosien varrelta ovat muunmuassa vuonna 2017 työvaatemallistojen suljetu kierron mahdollistaminen poistotekstiilistä komposiittikalusteeksi, vuonna 2018 Hesburgerin ensimmäinen 100% ekologinen mallisto lanserattiin sekä yhteistyö Spinnovan kanssa, vuonna 2020 Toucpointin ja Domino WorkWearin yhdistyminen sekä vuonna 2021 tytäryhtiö Rester on Pohjoismaiden ensimmäinen tekstiilien kiertotalous. Tulevaisuudessa Touchpoint lupaa kierrättää kaiken tuotetun tektiilin vastuullisesti.

Touchpointilla on kustannustehokas ja skaalaantuva tuotantoketju. Verkosto koostuu pitkäaikasista kumppaneista, joiden kanssa he varmistavat tuotannon korkean laadun, erinomaisen toimitusvarmuuden ja tuotantoketjun läpinäkyvyyden. Touchpoint kertoo tekevänsä tiivistä yhteistyötä tuotantokumppaneidensa kanssa ja he auditoivat tuotantoa säännöllisesti. Tulevaisuudessa Resteristä halutaan Pohjoismaiden ensimmäinen poistotekstiilien jalostuslaitos sekä ratkaisu tektiilijätteen raaka-ainekierrätykselle.

Touchpointin palvelumallina toimii toiminnaliset työvaatteet, työvaatteiden palvelumalli sekä kiertotalouden ratkaisut. Toucpoint tiimi koostuu tradenomesta, KTM:stä, merknomeista, vaatetustekiinosta, tekniikosta, artenomista sek' pukuompelijasta.

Matkan varella Toucpoint on oppinut viestinnästä ja vuorovaikutuksesta, liiketoiminnanymmärtämisestä, uusien prosessien läpiviennistä ja muutosjohtamisesta, muutoksen nopeudesta sekä avoimuudesta ja siitä, että pitää kertoa mitä haluaa saavuttaa.

 

Kaiken kaikkiaan koen, että sain paljon päivästä irti ja opin paljon uutta. Oli ihanaa kuulla eriyritysten kokemukisa, onnistumisia ja etenemistä sekä kehitystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viimeisin postaus

Hoodie for the days you want to relax (english post)

Hello :)      In this post  I would like to show you all a hoodie I designed and made. I recently fell in love with Koi fish. This species i...