Muistiinpanoja Tekstiili- ja muotialan hankinnat ja vastuullisuus luennosta

 

Hankintaketjut ja riskien tunnistaminen

 

Tänä päivänä suurimassa osassa tekstiilituotteista on "made in" merkintä. Se kertoo mistä tuotteen alkuperä on. Alkuperä määräytyy sen mukaan, missä valmistuksen viimeinen merkittävä työvaihe on tehty ja se on usein ompelu. Valmistusmaan merkintä ei kuitenkaan ole pakollista, mutta monet suosivat sitä. Valmistusmaa ei myöskään taa mitään tuotteen vastuullisuudesta tai valmistuksen työolosuhteista. Suurin tekstiilin ja muodin tuntimaa on Kiina. 

 

Vastuullinen hankinta tarkoittaa, että yritys vapaaehtoisesti sitoutuu huomioimaan työntekijöihin ja -ympäristöön liittyvät näkökohdat osana niiden toimitusketjun hallintaa. Kansainvälisemmät yritykset kohtaavat yleensä moniulotteisempia vastuullisuuskysymyksiä. Vastuullisen hankinnan tulisi olla olennainen osa riskienhallinnassa kaikille tekstiili- ja muotialan yrityksille, etenkin tuotekategorioiden laajentuessa ja valmistusketjujen pirstaloituessa. 

 

Yhteiskumppaneiden lukumäärä, tuotteet ja eri toimintamaat vaikuttavat riskeihin ja niiden vaihteluihin, mutta tyypillisiä vastuullisuusriskejä tekstiili- ja muotialalla ovat liiketoiminnan eettisyys, työajat, työntekijöiden järjestäytymisoikeus, palkkaus, tasa-arvoinen kohtelu ja lapsityövoima, työterveys ja työturvallisuus sekä ympäristöasiat, kuten jätteiden ja kemikaalien käsittely sekä toiminnan ilmastovaikutukset. On myös tärkeää tunnistaa rikitekijät kuten: Missä maissa valmistajat sijaitsevat ja mitkä ovat maiden / alueiden potentiaaliset riskit, Mitkä tuotteet tulevat riskimaista ja minkälaisia riskejä tuotteissa käytettyihin raaka-aineisiin sisältyy, Kuinka laaja tuotevalikoima on ja kuinka usein se vaihtuu? 

 

 

Riskimaat ovat maita, joissa ihmisoikeus- ja ympäristöloukkausten riski on kohonnut. Siksi myös niissä toimiminen vaatii yrityksiltä erityistä huolellisuutta. Amfori BSCI on eurooppalainen vastuullisen tuontikaupan verkosto. Sen jäsenet ovat sitoutuneet parantamaan tuotantolaitosten ja -tilojen olosuhteita. Järjestön toimintaperiaatteet perustuvat yleisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. He julkaisevat vuosittain riskimaalistan. Esimerkiksi Kiina, Intia, Bangladesh ja Turkki luokitellaan riskimaihin. Ja Euroopassa mm. Bulgaria, Pohjois-Makedonia, Romania ja Ukraina. Vaikka maa ei olisi luokiteltu erikseen riskimaihin, siellä saattaa silti olla vastuullisuuteen liittyviä riskejä. 

 

Vastuullisuuden hallinta 

Yritysten välisiin yhteistöihin liittyviin asioihin on hyvä aina tehdä kirjallinen sopimus. Nämä ovat usein erilaisia ja tapauskohtaisesti räätälöityjä niin, että ne soveltuvat omaan käyttötarkoitukseen ja kattavat kaikki olennaiset näkökohdat mahdollisten riitatilanteiden varalta. Kansainvälisissä sopimuksissa on tärkeää muistaa sopia, mitä lakia sovelletaan ja sopimuksen teossa kannattaa Kansainvälinen kauppakamarin julkaisemia sopimusmalleja. 

 

On asioita mitkä, olisi tärkeää sisällyttää sopimukseen. Näitä ovat muumuassa sopimuksen osapuolet, sopimuksen osapuolet ja kohde, toimitettava tavara / palvelu ja sen laatu sekä palvelu, hinta, maksuehdot, toimitusehdot ja viivästys, toimituksen virhe ja virheen seuraamukset, immateriaalioikeudet, sopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja purkaminen, force majeure -ehto, sopimusmuutokset ja sopimuksen siirtäminen, salassapito, vahingonkorvaus sekä sovellettava lakia ja erimielisyydet. Lisäksi olisi hyvä liittää tuotteen speksaukseen liittyvät tiedot sekä ostavan yrityksen eettisyys ja ekologisuus ja niihin liittyvät vähimmäisvaatimukset.  Näitä kutsutaan myös nimellä Code of Conduct eli eettiset toimintaperiaatteet. Näiden toimintaperiaatteiden laatiminen on vapaaehtoista ja sisältö on yritysten itse määriteltävissä.  Kuitenkin periaatteiden lähtökohtana käytetään usein YK:n ihmisoikeuksien julistusta, YK:n lapsen oikeuksien sopimusta, YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevia periaatteita sekä kansainvälisen työjärjestö ILO:n keskeisiä sopimuksia. Toimintaperiaatteisiin koostuu kriteerejä ja vähimmäisvaatimuksia mitkä liittyvät esimerkiksi järjestäytymis- ja neuvottelu oikeuksiin, kohtuullisiin työaikoihin, työntekijöiden vähimmäisikään, työturvallisuuteen sekä eläinten ja ympäristön suojeluun. 

 

Myös ostaja voi omalla toiminnallaan vaikuttaa yhteistyökumppaneiden mahdollisuuteen täyttää heille asetettuja vastuullisuuskriteerejä ja arvioimalla omia ostokäytäntöjä, tunnistaa toimintatavat, jotka voivat estää vastuullisuuskriteerien toteutumista. Muumuassa kohtuuttoman lyhyet toimitusajat, viimehetken muutokset tilauksiin sekä ostospäätösten tekeminen jatkuvasti pelkän hinnan perusteella ovat esimerkkejä ostokäytännöistä, jotka voivat vaikuttaa vastuullisuuskriteerien noudattamiseen. 

Yritykset voivat käydä yhteistyökumppaneiden luona vierailulla ja käyttää ostajan tarkastuslistaa. Se on yritysten sisäinen työkalu, minkä avulla voi arvioida yleisiä turvallisuuteen ja työolosuhteisista kertoviin asioihin. Se on kuitenkin vain aputyökalu, mikä ei korvaa ulkopuolisen tahon tekemää auditiointia.  

 

Ostajan tarkistuslistaa käytetään hyödyksi esimerkiksi yhteistyökumppaneiden riskiarvioinnissa tai toimintatapojen kehittymisen seurannassa. Yhteistyökumppaneille laaditaan myös toimittajakyselyillä. Lomake auttaa yritystä systemaattisessa ja yhdenmukaisessa tiedon keräämisessä sekä yhteistyökumppaneiden vertailussa. Sillä voidaan selvittää työntekijöiden ja ympäristökumppanin halua vastata vastuullisuuteen liittyviin kysymyksiin.  

 

 Kun halutaan osoittaa asiakkaille yrityksen sitoutuminen vastuullisiin toimintatapoihin ja niiden edistämiseen globaaleissa toimintaketjuissa, käytetään vapaaehtoisia vastuujärjestelmiä. Järjestelmien kriteerit koskevat kaikkia siinä mukana olevia tahoja tasa-arvoisesti sekä kriteerien täyttymistä seurataan ulkopuolisten tahojen toteuttamilla auditioneilla. Yleisimmät tekstiili- ja muotialan käytetyt vastuullisuusjärjestelmät ovat esimerkiksi Amfori BSCI ja Fair Wear Foundation. 

 Fair Wear Foundationin jäsenbrändit ovat sitoutuneet edistämään vaatteiden tuotanto-olosuhteita 11 eri maassa. Sen toimintaperiaatteet perustuvat yleisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja vaatimuksena on mm. elämiseen riittävä palkka. Jäsenien tulee julkaista lista yhteistyökumppaneista ja kommunikoitava niitä koskevista huomautuksista. 

 

Yritykset voivat hankkia vapaaehtoisia tuotesertifikaatteja. Ne tarjoavat yrityksille tietoa tuotteiden ja niiden raaka-aineiden valmistusketjusta. Sertifikaatilla yritys voi myös osoittaa asiakkaalle ja kuluttajalle sitoutumistaan kestäviin toimintatapoihin ja niiden edistämiseen. Yleisimmät käytetyt tekstiilituotteisiin soveltuvat ja sertifikaatit ovat esimerkiksi puuvillatuotteille soveltuvat GOTS-, Better Cotton Initiative. ja Reilun Kaupan puuvilla -sertifikaatit. 

 

Tänä päivänä oletusarvona on, että yritykset tuntevat valmistamiensa tuotteiden tuotantoketjut ja olosuhteet sekä kommunikoivat niistä avoimesti. On myös olennaista, että yritys puuttuu mahdollisiin ilmeneviin epäkohtiin ja pyrkii vaikuttamaan niiden korjaamiseen. Yhteistyön päättäminen tulisi olla viimeinen vaihtoehto.

Muistiinpanoja tekstiilituotteiden pakollisista merkinnöistä

 Ohessa muistiinpanoja Suomen Tekstiili & Muoti ry: luennosta.

 

Kun tekstiilejä ja vaatteita laitetaan markkinoille, on tärkeää, että niissä on tietynlaiset merkinnät. Suomessa ehdottomia merkintöjä ovat kauppatavan mukainen nimi ja sisällyksen määrä, tuotteiden valmistajan, valmistuttajan tai maahanttuojan nimi, kuitusisältö kuitunimillä suomeksi ja ruotsiksi, hoito-ohjeet suomeksi ja ruotsiksi tai symbolein, vaatteen koko ja pakattun vaatteen koko mainitaan pakkauksessa, esim. lakana. Tiedot merkitään joka kiinteästi tuotteeseen tai kiinnitettävään etikettiin. On tärkeää, että tuotteen valmistaja/valmistuttaja tai maahantuoja vastaa tietojen oikeellisuuden. Kuten monessa asiassa, myös tässä on poikkeuksia. Jos tuotteen käyttötarkoitus on ilmiselvä, ei kauppatavan muikaista nimä tarvitse ilmoittaa. Leluihin pitää merkata lelujen turvallisuuslain mukaan, kuten minkä ikäisille se on tarkoitettu.

Tuottuotteeseen on yös mahdollista lisätä vapaaehtoista tietoa kuten, valmistuttajan, valmistaja tai maahantuijan osoite, valmistuerätunnus, tuotteen alkuperämaa, kuitujen tuotantotapaan liittyvät lisätiedot (esim. luomu) sekä ohjeet tuotteen käytöstä poistamisesta ja hävittämisestä.

Usein tuotteissa on alkuperämaa merintä (esim. made in Finland). Merkintä on vapaaehtoinen, mutta alkuperämaa kiinnostaa kuluttajia ja yritykset usein haluavat kertoa sen. Yleisten alkuperäsääntöjen mukaan tiotteet, jotka valmistetaan monessa eri maassa, ovat ne sen maan alkuperää, missä tuotteen viimeinen merkittävä valmistusvaihe on tehty. Alkuperäsäännöt saattavat kuitenkin poiketa maiden välillä, mutta ne määräytyvät yleensä tuontimaan sääntöjen perusteella.

Koska merkinnät ovat usein maakohtaisa ja saattavat erota toisistaan, on syytä selvittää ajankohtaiset maakohtaiset vaatimukset  paikalliselta viranomaiselta ennen tuotteiden markkinoille vientiä. Esimerkiksi EU:ssa tuotteeseen liittyvät tiedot on ilmoitettava kunkinmaan virallisella kielellä. Yhdysvalloissa taas myytävissä tuotteissa alkuperämaan merkitseminen on pakollista. 

Tekstiilituotteissa tulee myös lukea sen kuitusisältö ja siinä noudatetaan EU:n tekstiilimerkintäasetuksessa N:o 1007/2011 annettuja määräyksiä. Näitä ovat kuitusisällön merkintä kuitujen virallisilla nimillä eikä lyhneteiden käyttö ole sallittua, kauppanimiä saa käyttää vain virallisten nimien lisäksi, kuitusisältö pitää ilmoittaa prosenttiosuuden mukaisesti, kuitua ei tarvitse kuitenkaan merkitä, jos sitä on alle 2% sekä selostukseesa sallitaan 3% heitto kuitujen välillä. Lisäksi kuitunimet on kerrottava sen maan kilellä, jossa tuotetta myydään. Joissakin tapauksissa valmistaja haluaa antaa tuotteen kuitusisällöstä litätietoja, silloin ne on esitettävä erillään virallisesta kuitusisällöstä. 

Kiettätyskuidulle ei ole erillistä kuitunimeä, joten jos kierrätyskuitujen sisältö tiedetään, tulee kuitusisältö ilmoittaa virallisille kuitunimillä ja lisätieto kierrätyksestä tulee olla merkittynä erilleen kuitusisällöstä. Jos taas kuitusisältö on vaikea määrittää, voidaan käyttää  "sekalaisia kuituja" tai "kuitusisältö" merkintöjä. Tekstiilituotteet, jossa on vain yhtä kuitulajia,voidaan varustaa  merkinnällä 100%. Kierrätyskuiduissa pitää kuitenkin olla tarkkana, sisältääköse enempää kuin yhtä kuitua.

Tuotteessa saattaa olla myös eläinperisiä osia, mitkä eivät ole tekstiiliä. Tälläisiä ovat muunmuassa untuva, höyhenet, sulat ja nahka. Jos näitä esiintyy tekstiilituotteessa on se merkittävä ilmauksella "sisältää muuta kuin tekstiiliä olevia eläinperäisiä osia".

 

 Tuotteissa tulee olla merkittynä myös tekstiilien hoito-ohjeet. Ne ovat olemassa, jotta tuotteita osataan hoitaa ja huoltaa oikein ja ne kestäisivät parempikuntoisina ja pidempään. Valmistajat ja myyjät ovat velvoitettuja antamaan opastusta tuotteiden hoidosta. Tieto anetaan hoito-symboleilla tai sanallisesti suomeksi ja ruotsiksi. Tekstiilien hoito-ohjemerkinnöissä on myös tietynlaisa standardeja. Tuotteissa käytetään SFS-EN ISO 3758 Tekstiilit hoito-ohjejärjestelmää. Merkintöjen tulee olla niin yksinkertaisa, että käyttäjät kaikissa maissa kielestä riippumatta voivat ymmärtää sen. Sen on kuitenkin annettava mahdollisillam paljon tietoa, jotta voidaan välttyä hoidon aikana syntyvältä korjaamattomalta vahingolta. Globaalissa kaupankäynnissä ISO- standardilla varmistetaan, että puhutaan samasta asiasta. Standardi kertoo, mitä merkit tarkoittavat, miten merkkien soveltuvuun tuotteille testataan ja miten merkkejä käytetään.

Hoito-ohjemerkinnässä tulee olla vesipesun, valkaisun, rumpukuivauksen, silityksen ja kemiallisen pesun symbolit ja ne tulee olla edellä mainitussa järjestyksessä. Hoito-ohjesymboleiden käyttöön tarivtaan lupa. Ginetex hallinnoi symbolien käyttöä globaalisti. Suomessa symboleiden käyttöoikeuden myöntää ja hallinnoi niiden käyttöä KiWa-Inspecta. Käyttöoikeushakemuksen voi täyttää KiWa-Inspectan sivuilla ja oikeuteen sisältyy vuosimaksu. Lisäksi symbolien käyttö on opastettu, ohjeistettu ja valvottu pistokokeilla.

Euroopassa hoito-ohjemerkintöjä arvostetaan. 70% Eurooppalaisista noudattaa tekstiilien hoito-ohjeita ja 80% myöntää, että ostaisivat harvoin tai ei ollenkaan vaatteita, joista puuttuu hoito-ohjeet. 62% leikkaavat hoito-ohjemerkin pois vaatteista. 

 

 Tuotteessa oleva CE -merkintä (Conformité Européenne = eurooppalainen vaatimustenmukaisuus) ilmottaa tuotteen vaatimustenkukaisuudesta. Merkintä saadaan kiinnittää vain niihin tuotteisiin, joita koskeva tuotelainsäädäntö edellyttää CE -merkintää. Tekstiilituoteissa tämä tulee olla leluissa ja henkilönsuojavälineissä. CE - merkki ei kerro laadusta.  Valmistuttaja voi kiinnittää merkinnän, kun on varam siitä, että tuote/tuotteet täyttävät henkilösuojaimille asetetut vaatimukset. Maahantuojan ja jakelijan tulee myös varmistaa, että henkilösuojaimessa on CE-merkintä. CE -merkintä tulee olla kiinnitettynä jokaiseen tuotteeseen näkyvästi, helposti luettevasti ja pysyvästi. Jos tuotteseen kiinnitäminen ei kuitenkaan ole mahdollista, sen voi kiinnittää pakkaukseen tai mukana tuleviin asiakirjoihin.

 Kuumuudelta suojaaviin henkilösuojaimiin on oma henkilösuojaasetus (EU) 2016/425. Asetus on tarkoitettu yksityiskäyttöön. Esimerkiski uunikintaat ja patalaput ovat riskiluokan II henkilösuojaimia. Myös vaatteet ja välineet, joiden tarkoitus on näkyvyydellä osoittaa käyttäjän läsnäolo (esim. heijastinliivit ja jalankulkuheijastimet) ovat henkilösuojaimia, jotka kuuluvta II riskiluokkaan. Jos tuotetta myydään heijastavana, markkinoidaan käytettäväksi henkilösuojaimena tai tuotteesta annetuista tiedoista ja kuvista voi saada käsityksen, että tuotetta voisi käyttää heijastimena, tuotteen on täytettävä henkilösuojaimia koskevat lainsäädännön vaatimukset.

 

 

Mitkä ovat IPR-oikeudet ja miten niitä hyödynnetään?

 Lakimies Varpu Laankoski piti Teamsissä meille luennon IPR-oikeuksista. IPR tulee englannin kielisistä sanoista intellectual property rights ja sillä tarkoitetaan aineettoman omaisuuden oikeuksia.

Suomessa on yhdistys nimeltä Suomen Tekstiili & Muoti ry. Se on järjestö ja yhteiskunnallinen vaikuttaja tekstiili- , vaate- ja muotialan yrituksille. Heidän tarkoituksena on tarjota jäsenyrityksille neuvontaa, koulutuksia, tapahtumia ja ajankohtaista tietoa.

 Tavaramerkillä tarkoitetaan tunnusmerkkiä, jolla yritys erottaa tuotteensa ja palveunsa muiden yitysten vastaavista tuotteista ja palveluista. Se voi muodostua esim. sanoista, kuvioista, iskulauseista tai äänimerkeistä. Tavaramerkin voi rekisteröidä tai vakiinnuttaa, jolloin se on yksinoikeutettu kyseiselle yritykselle tai toiminimelle. Se on silloin voimassa 10 vuotta ja sen voi aina uudistaa rajattomasti. Tavaramerkin tarkoituksena on suojata yrityksen brändiä ja tuotteita. Sen antaa haltijalleen yksinoideuden ja hän voi puuttua oikeudenloukkauksiin ja kieltää muilta tavaramerkin käytön tai hyödyntämisen. Tavaramerkki myös vahvistaa yrityksen liiketoimintaa ja esimerkiksi lisensoimalla tavaramerkin yritys voi kasvattaa liiketoimintaansa. Saadakseen ulkopuolisen rahoituksen tulee tavaramerkki ja muut IPR-oikeudet olla asaianmukaisesti suojattu. 

 

Mallioikeus tarkoittaa tuotteen tai sen osan muodon ja designin suojausta. Siällä suojatan sitä mikä on silmin havaittavissa. Kuten muoto, pintarakenne, värit ja materiaali. Mallioikeus on voimassa kerralla 5 vuotta, mutta sen voi kuitenkin uudistaa 5 vuoden välein niin, että se on korkeintaan voimassa 25 vuotta. Kansallinen mallioikeus, eli se pätee vain kyseisesä maassa on rekisteröitävissä PRH:lta. Hakemus on käsittelyssä yleensä n. 4kk ja käsittelykamsut maksu on kutakuinkin parisataa euroa. Jos haluaa EU:n laajuisen suojan, voi hakea yhteisömallia Euroopan unionin teollisoikeuksien virastosta (EUIPO). Voi myös hakea kansainvälistä mallisuojaa, mikä haetaan WIPO:lta (World Intellectual Property Organization). 

 

Kun taiteellisen ja kirjallisen teoksen itsenäisyys ja omaperäisyys ylittää teoskynnyksen, sille voi hakea suojaavan tekijänoikeuden. Teoksen on oltava tekijän itsenäinen ja omaperäinen teos, mitä kukaan muu ei olisi voinut tuottaa samoin tavoin. Teoskriteerit ovat tulkinnanvaraisia ja vaihtelevia, mutta Suomessa muotialalla kuitenkin hyvin korkeat. Tekijänoikeus on voimassa 70 tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Tekijänoikeudessa on myös ongelmakohtia. Esimerkiksi oikeudenloukkausksiin voi olla vaikea puuttua pelkän tekijänoikuden avulla, sillä ensin on todistettava, ett teoskynnys ylittyy ja vasta sitten voi arvioida mahdollisen loukkauksen. Jos tuotteen käyttötarkoitus hallitsevassa määtin sanelee lopputuloksen ennemmin kuin tekijän luova panos, kyse on tuotteesta, joka ei ole riittävän itsenäinen ja omaperäinen tekijänoikeudellisessa mielessä, saadakseen suojaa teoksena.

 

Jos keksintö on uusi, teollisesti käytännöllinen ja  keksinnöllinen, se voi saada patentin. Patenttio n määräaikaine yksinoikeus, jonka avulla patentinhaltijalla on oikeus kieltää keksintönsä ammattimainen hyväksikäyttö muilta. Keksinnön on oltava tekninen ja toistettavissa oleva ja sen on kyettävä ratkaisemaan ongelma, mikä on esitetty patenttihakemuksessa. Ptentti pitää rekisteröidä ja se on voimassa 20v. Patenttia ei voi uudistaa.